tiistai 18. maaliskuuta 2008

1. Eka kerta

Olen ehkä siitä erikoinen, etten toisten teinityttöjen tapaan kuvittelut, että legendaarinen ensimmäinen kerta sisältäisi kynttiläillallisen, pullon viiniä ja ruusunterälehtiä leviteltynä yönmustien satiinilakanoiden ylle. Tai no, jos totta puhutaan, saatoin joskus päiväunelmissani ajatellakin niin. Todellisuudessa prinssi valkoisella ratsullaan ei koskaan tullut minua noutamaan, mutta näihin aikoihin olin jo hylännytkin kuvitelmat ja ottanut neitsyyteni menettämiseen huomattavasti käytännöllisemmän näkökulman.

Paras ystäväni oli menettänyt neitsyytensä jo vuotta aiemmin, joten minä tunsin oloni hyvin ulkopuoliseksi. Ystäväni oli moneen kertaa puhunut kanssani seksistä ja kertonut, miltä se tuntuu. Olin utelias ja ehkä hiukan kateellinenkin siitä, että toinen oli päässyt kokemaan jotakin, mikä tuntui olevan ulottumattomissani. Onneksi apukin löytyi läheltä. Pari vuotta vanhemmalla isoveljelläni oli ystävä, johon jostain syystä ihastuin kaikella 15-vuotiaan teinitytön intohimolla. Yllätyksekseni kyseinen herra osoitti pian vastakaikua läpinäkyvää flirttiäni kohtaan, ja koin ensimmäiset kunnolliset suudelmani eräissä kotibileissä. Tapailimme jokusen viikon, kunnes ilmaisin haluni päästä eroon painavasta kiviriipastani, nimittäin neitsyydestä. Olin jo pitkään ajatellut, että ystäväni tavoin halusin päästä moisesta äkkiä eroon. Myöhemmin ajateltuna moinen ajattelu tuntuu hitusen hölmöltä, mutta valitettavasti teinitytöt eivät aina ajattele järkevimmällä mahdollisella tavalla. Ryhmän painostus vaikuttaa kaikkeen; tuntuu ikävltä olla viimeinen, joka juo kännit, viimeinen, joka maistaa tupakkaa, tai viimeinen, joka menettää neitsyytensä...

Sovimme siis isoveljeni kaverin kanssa, että ongelma hoidetaan pois päiväjärjestyksestä tämän kotona, kun vanhemmat ovat poissa kotoa. En enää tässä vaiheessa ollut pitkiin aikoihin odottanut satiinilakanoita tai orgasmia ensimmäisellä kerralla; ne kuvitelmat olivat haihtuneet jo kauan sitten. Saavuin paikalle sovittuun aikaan ja siirryimme pian makuuhuoneen puolelle. Vaatteet riisuttuani menimme häveliäästi peiton alle, jossa koskettelimme toisiamme ja tutustuimme paremmin siihen, mitä vaatteiden alta oikein löytyy. Itse akti oli nopeasti ohi, eikä jättänyt mieleeni mitään sen erityisempää, ei se sattunut, mutta ei oikeastaan tuntunut miltään muultakaan. Pukeuduin käytyäni vessassa ja hyvästelin pojan.

Illalla katselin itseäni peilistä ja mietin, etten tunne oloani yhtään aikuisemmaksi. Loppujen lopuksi seksi ei tuntunut oikeastaan miltään, ei sattunut, eikä tuonut minulle mitään uutta, edes samaa mielihyvää, mitä pystyin itselleni käsin tuottamaan. Kertaakaan en silti tätä kokemusta katunut. Tapailimme vielä jonkin aikaa, mutta liekki, joka oli ollut, tuntui sammuneen kokonaan. Erosimme ja tapasin sattumalta tämän samaisen isoveljeni kaverin kadulla jokunen vuosi sitten. Mies oli lihonut kymmeniä kiloja ja kertoi, että ajattelee minua vielä toisinaan. Hymyilin kauniisti ja toivotin hauskaa loppuelämää. Mitä ihmettä minä hänessä joskus näin?

Ei kommentteja: